Main Media

Liikerakennuksen oviratkaisut

Äänieristys Design Fiksu Ravintola Turvallisuus

Kauppakeskukset, ravintolat, tapahtuma-areenat ja myymälät vaativat keittiöineen, varastoineen ja huoltotiloineen monenlaisia oviratkaisuja perusväliovista heilurioviin ja liukuovista luokiteltuihin oviin. Liiketilojen oviratkaisujen tulee olla ensisijaisesti turvallisia, kestäviä ja esteettömiä. 

Ovien ulkonäöllä voi vaikuttaa elämyksellisyyteen ja löydettävyyteen

Liikerakennuksen sisustus ja värivalinnat vaikuttavat merkittävästi tilan elämyksellisyyteen ja viihtyvyyteen. Liiketiloissa kaupallisia tiloja korostetaan usein näyttävin värejä ja erikoisin pintavalinnoin. Ovien väriksi saatetaan siis valita vaikkapa brändin tunnusvärit.

Ovien värit voivat toimia myös ohjaavina signaaleina. Isossa liikerakennuksessa suunnistamista saattaa helpottaa vaikkapa se, että jokaisen kerroksen ovet ovat eriväriset. Joskus taas esimerkiksi wc-tilojen ovissa käytetään huomioita herättävää väritystä, jotta oikealla ovelle on oikea ohjata ja ovi on helppo löytää.

Tiloihin, joihin asiakkaita ei houkutella käytetään usein neutraalimpia sävyjä. Tällöin ovien ja seinien värit ovat usein yhtenäiset. 

Swedoor toimittaa oviratkaisuja lähes kaikissa mahdollisissa väreissä; maalien erikoisvärit voi valita Suomessa yleisesti käytössä olevista värikartoista. Swedoorilla on laaja vakiovalikoima viiluja ja laminaatteja, mutta myös räätälöidyt erikoisratkaisut ovat mahdollisia.

Monipuoliset luokittelemattomat ovet – heiluriovi, liukuovi ja saranoitu väliovi

Swedoorin luokittelemattomien ovien valikoima on laaja. Luokittelematon ovi tarkoittaa ovea, jolla ei ole palo- tai ääniluokitusta. Yleisin ja monikäyttöisin oviratkaisu on perinteinen saranoitu väliovi, mutta valikoimassamme on myös luokittelemattomia heiluriovia ja liukuovia.

Esimerkiksi keittiötiloihin kannattaa valita lasiaukollinen heiluriovi, jolloin tilojen välille saadaan turvallisuutta lisäävä näköyhteys ja heiluriominaisuus taas helpottaa tarjoilijoiden kulkemista keittiöstä saliin.

Liukuovet ovat täydellinen ratkaisu tilaan, jossa tavallisen oven avaaminen voisi aiheuttaa törmäysvaaran. Liukuovi vapauttaa lisäksi arvokkaita lattianeliöitä vapaaseen käyttöön. Liukuovia suositaan esimerkiksi ahtaissa käytävissä ja varastotiloissa.

Paloa ja ääntä eristävät ovet lisäävät turvallisuutta ja viihtyisyyttä

Liikerakennuksissa ovilta vaaditaan usein paloneristävyyttä. Tulipalon sattuessa paloa eristävät ovet jakavat rakennuksen tilat osiin turvaten täten evakuointitilanteessa poistumistiet. Swedoorin palo-ovet täyttävät oville asetetut palonkestovaatimukset. Puisten palo-ovien luokitus on EI15 tai EI30. 

Saranoitujen palo-ovien lisäksi Swedoorin valikoimassa on luokiteltu liukuovi, joka soveltuu kohteisiin, johon vaaditaan palo- ja ääniluokitus. Liukuovi säästää saranoituun oveen verrattuna avautumistilaa, ja sen aukaiseminen on ahkerasti liikennöidyillä käytävällä turvallisempaa.

Paloluokitellut ovet ovat myös ääntä eristäviä. Valikoimassamme on myös ovia, joissa on vain äänieristys. Ääntä eristävät ovet parantavat viihtyisyyttä, kun turha melu pysyy työtilan ulkopuolella. Äänieristys valitaan usein tiloihin, joissa halutaan rauhoittua. Asiakkaat arvostavat, jos esimerkiksi hieronta- ja kauneudenhoitopalveluista saa nauttia meluttomassa tilassa.

Pitkäikäiset ja kestävät ovivalinnat

Oven käyttöikään voi vaikuttaa valitsemalla kestäviä materiaaleja. Useissa liikerakennusten tiloissa liikennöintiä on paljon, joten oven tulee kestää kovaa kulutusta.

Jatkuvalle rasitukselle alttiissa kohteissa kannattaa suosia laminaattipinnoitettuja ovia, sillä ne kestävät kulumista ja iskuja maalattua tai viilutettua pintaa paremmin. Laminaattipinta on lisäksi helppo puhdistaa eikä vaadi juurikaan huoltoa.

Lisäksi kovalle rasitukselle joutuvia ovia voi suojata rst-karmisuojin tai oveen voi valita teräskarmin.

BIM-objektit

Suurin osa oviratkaisuistamme on saatavissa digitaalisina BIM-objekteina sekä REVIT- että ArchiCAD-muodossa. BIM-objektit ovat käytettävissä BIMobject-sovelluksilla. Voit ladata BIM-objektit nettisivuiltamme tai osoitteesta www.bimobject.com